Talous

Yhdistyslain 35 §:n mukaan hallituksen on hoidettava lain, sääntöjen sekä yhdistyksen päätösten mukaan huolellisesti yhdistyksen asioita. Lain tulkinnan mukaan huolehtiminen yhdistyksen taloudesta ja omaisuuden hoidosta kuuluu hallitukselle.

Yhdistystoimintaan liittyy myös vastuu ja yhdistyslain 39 §:n mukaan hallituksen jäsen ja osaston toimihenkilö on velvollinen korvaamaan vahingon, jonka hän toimessaan tahallisesti tai tuottamuksesta aiheuttaa osastolle, osaston jäsenelle taikka muulle ulkopuoliselle taholle.